torstai 19. kesäkuuta 2014

Dam di Dam - Viimeiset palat reissusta

Tässä tulisi vielä viimeiset matkakuulumiset ihanalta Amsterdamin reissulta. Tämänhetkinen sijainti on harmaa ja sateinen Helsinki, jossa yritän kehitellä edes jonkinlaista juhannustunnelmaa. Suunnitelmat viikonlopun suhteen ovat vielä ihan auki ja voipi olla, että sitä tulee vietettyä juhannusta pitkästä aikaa kaupungissa. Seura on varmasti kuitenkin hyvää, kun H tulee juhannusneitosekseni :)
 
Perinteisestihän juhannus on kulunut meidän mökillä ja seuralaisena on ollut yleensä Viivi. Tänä vuonna Viivi karkaa jenkkeihin ja muu mökkiporukka on alkanut lisääntyä sillä tahdilla, että paikka muistuttaa lähinnä lastentarhaa, mikä ei varsinaisesti houkuta juhannuksen viettoon. No ehkä vaihtelu virkistää juhannuksenkin suhteen, vaikka tällä hetkellä onkin vähän sellainen olo, että koko juhlan voisi skipata. Kun tuo ilmakin on vielä noin ankean harmaa.
 
Sitä se oli myös viimeisenä päivänämme Amsterdamissa, missä se ei kuitenkaan onneksi latistanut tunnelmaa. Aloitimme aamun läheisessä kahvilassa, jossa oli tarjolla ihan älyttömän hyviä patonkeja, vohveleita ja muffinsseja. Aamupalatuokion keskeytti sadekuuro, mutta sehän ei meitä sisukkaita suomalaisia hetkauttanut. 
 
 
 
Aamupalan jälkeen suuntasimme vihdoin ja viimein kohti remontoitua Rijksmuseumia ja sen taideaarteita. Itse rakennus oli hyvin kaunis ja taiteellisia tyylisuuntauksia riitti moneen lähtöön. Emme kuitenkaan kumpikaan jaksaneet tuijotella tauluja kauhean pitkään ja niinpä koko museokäynti oli hoidettu alle 40 minuutissa. Tulipahan ainakin taas nähtyä muun muassa Rembrandtin Yövartio ja muutama muu maailmankuulu taideteos livenä. Pääsymaksu oli jälleen korkea (15 euroa), mutta olihan se ihan hienoa edes kerran sielläkin käydä.
 


Museokierroksen jälkeen poikkesimme hetkeksi hotellille ja onneksemme sade lakkasi juuri, kun lähdimme kohti keskustaa. Perille päästyämme nappasimme lyhimmän (1 tunti) ja halvimman (8,5 euroa) kanaaliajelun, minkä löysimme ja suuntasimme nautiskelemaan vielä kerran Amsterdamin maisemista.
 

Laiva kuljetti meitä ympäri kaupungin kanavia ja satama-aluetta. Ilmakin selkeni välillä jopa aurinkoiseksi, joten risteily oli kyllä loistava tapa saada viimeinen katsaus tuohon kiehtovaan kaupunkiin.
 

Kanaaliristeilyn jälkeen oli aika nautiskella vielä viimeisistä shoppailuista, joiden jälkeen palasimme hotellille. Illalla kävimme syömässä hotellimme lähellä sijaitsevassa Hard Rock Cafessa, jossa oli ikävä kyllä aika huonoa palvelua ja kuivat hampparit, mutta tulihan sekin taas nähtyä. Lopulta oli kuitenkin aika suunnata sen ikävimmän urakan eli pakkaamisen pariin, joka kuitenkin hoitui yllättävän kivuttomasti.
 

Tiistaiaamu alkoi melko aikaisin, kun nautimme hotellilla aamupalan, nappasimme kamat taksiin ja suuntasimme kohti lentokenttää jo yhdeksän aikoihin. Kentällä kuluttelimme aikaa kauppoja kierrellen ja kerkesimme nauttimaan myös ihanista hierontatuoleista. Ihan paras keksintö, haluun niin sellaisen vielä joskus itselleni! Lopulta oli aika jättää hyvästit Damille ja palata Suomen kylmyyteen. Laskeutuminen Helsinki-Vantaalle oli muuten hirvein ikinä pohjoistuulen takia, mutta onneksi kone pysyi ilmassa ja pahoinvointilääkkeet toimivat.
 

Jotkin kaupungit vain tuntuvat heti omilta ja Amsterdam on ehdottomasti yksi sellainen. Kulkiessani pitkin kaupungin vilkkaita katuja ja siltoja, kaikki tuntui jotenkin niin tutulta ja kotoisalta, vaikka kävelinkin niitä ensimmäistä kertaa. Toivonkin, että vielä joku päivä pääsen takaisin tuohon mahtavaan kaupunkiin, jonka rentous tarttuu jotenkin väkisin myös tällaiseen himostresaajaan. Kiitos äidille ihanasta seurasta, tämäkin äiti-tytär reissu oli jälleen todellinen success, joten eiköhän oteta taas joskus uusiksi :)
 
Mutta koska loma ei ole loma ilman urpouksia, tässä loppukevennykseksi yksi sellainen. Minä, palamisen maailmanmestari, onnistuin jälleen ylittämään itseni, kun jo heti ensimmäisenä päivänä käräytyin itselleni huikeat palamisrajat. Kun sen osaa, niin sen vain osaa! Eipä siis haittaa, jos juhannuksena ei paista, koska rajat on jo valmiiksi hankittu :D
 
 
Kiitti, kuitti ja hyvät jussit kaikille, missä ikinä olettekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti